Juu-u. Tuli tuossa sitten viime postauksen jälkeen mentyä naimisiin ja häämatkakin on takana. Siksipä tässä ei ole juuri blogiakaan päivitetty. Naimisissa ollaan nyt oltu kolme viikkoa ja elämä maistuu kyllä. Sain huomenlahjaksi EOS 500D kameran, joka on ollut jo kovassa käytössä ja tietty häämatkalla kulki mukana.
Meistä ei oikein kumpikaan ole etelänmatkojen perään. Toki on ollut puhetta, josko Kreikkaan joskus suuntaisimme, mutta kun häämatkasta aloimme puhumaan, niin molemmilla mieli halaji pohjoiseen. Näimpä siis suuntasimme auton nokan ko. ilmansuuntaan. Ajoimme ensimmäiseksi yöksi Ouluun, jossa kävimme illalla katsomassa Avatar-elokuvan 3D-versiona. Elokuva oli kyllä näyttävästi toteutettu, mutta juoni oli äärimmäisen ennalta arvattavissa. Ei paljon kokenut yllätyksiä, mikä minua sinänsä harmitti. 3D tehosteet eivät aivan mielestäni päässeet täysin oikeuksiinsa ja lasit olivat hankalat. Mutta näistä(kin) huolimatta oli kiva kokemus.
Oulusta matkamme suuntasi ensin Kemin lumilinnan kautta Tervolan hautausmaalle ja sieltä sitten Rovaniemelle. Kemin lumilinnassa en koskaan ennen ole käynyt, ja Tapiokin linnan alkuvuosina vain kerran ja silloin kokemus ei kuulemani mukaan ollut kovin kaksinen. Nyt oli linna kyllä hieno ja työtä on tehty. Kylmä oli, joten toppahousut tulivat tarpeeseen.
Lumilinnan ulkomuuri. Syvästi anteeksi kuvan vinous, en jaksanut suoristaa.
Vaka vanha Väinämöinen. Väiskin suussa oli luola ja luolan seinämissä "luolamaalauksia" kuten poroja, hanhia ja metsän miehiä 
Linnan kappeli. En tullut kysyneeksi keneltäkään, että kuinka monta paria täällä on talven aikana vihitty.
Ravintola. Joimme täällä kuumat kaakaot. Pöytä ja penkit, kuten myös baaritiski olivat kaikki tehty jäästä. Penkeillä oli taljoja, ettei peppu jäädy ja pöydän pinnalla muovi, jottei kuumat juotavat uppoa pöydästä läpi. Tunnelmallinen paikka ja itseasiassa ravintola jatkui moneen huoneeseen. Jokaisessa oli vähän eri teema, esim yhdessä salissa oli lumesta ja jäästä tehty Sibeliusmonumentin kopio ja taustalla soi Sibeliuksen musiikki.
Lumihotellin sviitti. Emme siis olleet täällä yötä, mutta pääsimme kuitenkin katsomaan. Sängyissä oli kaikissa lämpimät taljat.
Kemistä ajoimme Tervolaan. Kuten olenkin tänne jo aikoinaan laittanut, Elli-mummu kuoli vuonna 2008. Hänet haudattiin Tervolaan miehensä viereen. En ollut Mummun hautaa vielä nähnyt, joten halusin ehdottomasti käydä katsomassa, kun kerran niin läheltä ajoimme.
Hautausmaalla tosin meinasi usko loppua kesken, kun hautuumaa oli täynnä lunta! Kinokset olivat niin valtavan korkeita, ettei suurinta osaa kivistä näkynyt lainkaan. Ja täältäkö sitten pitäisi löytää yksi tietty hauta? Soitto isälle ja tarkkojen koordinaattien pyyntö. Ohjeita seuraten löysimme oikealle paikalle ja kyllä aivan mieletön tuuri kävi, sillä etsimämme hauta oli yksi niistä kymmenestä kivestä, joka oli näkyvissä ja vielä niin paljon, että nimi oli luettavissa!
Tuossa tosiaan pitäisi olla iso rivi kiviä, mutta yhdestä näkyy nimi. Järjetön tuuri! Onneksi oli kivi aivan "käytävän" vieressä, niin oli helppo kaivaa kivi lumesta esiin ja sytyttää kynttilä.
Tervolan lumitöiden jälkeen matka jatkui Rovaniemelle, jossa hämmennystä aiheutti keskustan autoilta suljetut tiet. Keskustaan oli nimittäin rakennettu aidoitettu baana ja kyltin nähtyämme saimme tietää, että kaupungissa järjestetään samana iltana Reindeer city race eli porojuoksukisat. Rata oli rapiat 200 metriä pitkä ylämäkeen suuntautuva, jossa kaksi poroa juoksi vierekkäin perässään ohjastaja laskettelusuksilla. Itse kisasta.
Poliisiporo pitämässä järjestystä yllä Itse kisasta on vähän huonohkoja kuvia, mutta niitä kuvia löytynee myöhemmin kuvablogistani, johon laitan linkin, kunhan saan kuvia sinne.
Matkamme jatkui seuraavana päivänä kohti Saariselkää. Matkalla pysähdyimme Joulupukin pajakylään Napapiirille. Tietenkin kävimme tapaamassa itse pääjehua ja vierailimme myös Joulupukin pääpostissa
Postikonttorin tunnelma oli lämmin ja kirjeitä näytti olevan jos mistä maasta. Päivittäin niitä kuulemma tulee, tietty joulun aikana eniten. Lukumääriä en nyt muista, mutta paljon niitä jokatapauksessa vuoden aikana posti kuljettaa. Oli siellä toki kirjeitä näytilläkin ja erityisesti yksi sai meidät hymyilemään:
Mitäpä tähän voisi sanoa... 
Saariselällä olikin sitten tarkoitus viipyä muutama yö kylpylähotellissa. Kylpyläosasto oli kyllä aivan käsittämätön systeemi, mutta se onkin sitten jo toinen tarina, joten en lähe sille tielle nyt ollenkaan. Saariselällä ohjelmaan sisältyi mm. moottorikelkkailua.
Tapsa on aikaisemmin jo ajanut, mutta minä en ikinä! Alkukankeuden jälkeen uskalsi jo päästää kunnolla menemään ja itselläni huippunopeus oli 69 km/h ja Tapiolla 79 km/h. Saman kelkan päällä matkasimme ja kivaa oli! Kaksi tuntia päristelimme merkattuja reittejä ja ihailimme maisemia.
Mikäs tällaisessa maastossa ajellessa.
Kävimme muuten hiihtämässä ja laskin, etten ole suksia käyttänyt 13 vuoteen. Ja kun suksien päälle pääsin muistin tasantarkkaan miksi siitä on niin kauan. Pääsimme hiihtäen ehkä jopa kaikkiaan kaksi kilometriä kun tein jo lähes kuolemaa ja sitten jokin mystinen kipu iski vasemman käden olkapäähän. Joka sauvan työntö tuntui, kuin joku olisi puukolla pistänyt luuhun asti. Mutta olempahan kokeillut! Enkä edes kaatunut!
Yksi koko matkamme odotetuimpia tapauksia oli husky-valjakko. Painelimme kolme tuntia mitkin jänkhää ja metsää. Kuusi koiraa valjakossamme oli ja kokemus oli hieno! Suosittelen lämpimästi kokeilemaan jos joskus tilaisuus osuu kohdalle.
Valjakko valppaana
Valjakkomme ei ollut niitä kaikkein nopeimpia. Koiria sai olla useasti hoputtamassa ja toinen viimeisestä parista kääntyi hoputtelun aikana lähes poikkeuksetta katsomaan, että mitä sinä siellä kiljut. Saimme siis itse ohjastaa ja toinen istui reessä, välillä ohjastajaa vaihtaen.
Välillä mentiin metsässä
Välillä taas vähän avoimessa. Nyt siis paikallisesti sanottuna jänkhällä.
Minä istun, Tapsa ohjaa. On muuten ainut kuva koko matkan ajalta, missä olemma molemmat yhtä aikaa.
Valjakkomme johtajakoira oli kuulemma farmin rumin koira. Nimeltään Lordi. Kyllä kieltämättä oli aivan kuin kauhuelokuvasta karannut ihmissyöjäpeto, mutta lempeä ja hellyydenkipeä kuin mikä! Ja silmät olivat aivan jäänsiniset.
Saman päivän iltapäivänä lähdimme hakemaan vielä vauhdinhurmaa Suomen pisimmästä pulkkamäestä. Pituutta mäellä on 1200 metriä. Oli meinaan kohtalainen kiipeäminen moisessa mäessä. Mutta kyllä kannatti! Ensinnäkin huipulta oli hienot näkymät ja laskeminen aivan mielettömän hauskaa! Vaikka pari kertaa pulkka pomppi siinä määrin, että lunta roiskahti naama täyteen ja näkyvyys loppui siihen, niin hauskaa oli. Varmasti mäessä olisi saanut tuhrattua tunnin jos toisenkin, jos ylöspäin meno olisi ollut helpompi.
Leveyttä mäellä oli kyllä ja hyvä niin. Pulkkaa oli helppo ohjata eikä kumpikaan kaatunut.
Näkymiä Kaunispään huipulta. Maisemakuvia tulossa myös enemmän kuvablogiin, kunhan ne sinne saan.
Tässä vielä tarkat tiedot ja ohjeet.
"Joko saa mennä?"
Tämän ja viime postauksen välistä on nyt kyllä jäänyt yksi iso postaus välistä, nimittäin itse häät, mutta minulla on vielä niin huono kuvatilanne, etten viitsi vielä tänne juuri laitella. Joitakin kuvia voi toki käydä katsomassa vaikka kuvablogissa.
Hieno reissu! Kivaa oli.
Niin juu, yksi juttu, mitä ei edes facebookkilaiset vielä tiedä (Kirsi huom!). Olen päässyt opiskelemaan monimuoto-opiskeluna koulunkäyntiavustajaksi ja tarkoitus olisi valmistua ensi vuoden syksyyn mennessä.
]]>
