Otsikossa ilmenee kolme asiaa, mitä Hakuro ansaitsi JRTCGB-sf rotujärjestön pitämässä näyttelyssä Punkalaitumella sunnuntaina 2.11.2008. Näyttelyura lähti hienosti käyntiin. Hakuro oli sarjassaan toinen (viidestä). Tuomari kehui koiraa kovasti ja olisi sijoittanut koiran vieläkin paremmin, mutta kun tahvot koiranomiatajat (tai siis yksin minä) tietämättöminä olivat sijoittaneet koiran väärään luokkaan! Minä kun en tiennyt, että roturekisterissä lukevalla karvanlaadulla ei ole mitään merkitystä, vaan yksinkertaisesti sillä, miltä koira näyttää. Minä kun siis roturekisterin mukaisesti olin sijoittanut koiran puolikarkeaan luokkaan, mutta meidän olisikin pitänyt kilpailla sileäkarvaisten sarjassa.

Tuomari sanoikin minulle, että on sääli, ettei Hakuro ollut oikeassa sarjassa, sillä olisi mielellään sijoittanut koiran paremmin. Ymmärrettävästi hän ei voinut sijoittaa sileäkarvaista koiraa puolikarkeiden sarjasta jatkoon. Tuomari tuli arvostelun jälkeen juttelemaan ja kehui Hakuroa paljon.

Kirjallisessa arvioinnissa seuraavanlaisia merkintöjä:

PÄÄ: mahtava
ETUOSA: hieman kookas rinta
YLEISVAIKUTELMA: Saisi olla vähän pienempi, erittäin hyvä luonne

Tuomarina toimi Mr Neil Everly, Keski-Englannista koitoisin oleva russelin kasvattaja

Suullisesti antoi palautetta, että paunan verran saisi laihtua. Rakenne on kuulemma sellainen, että mäyrämetsällä olisi erinomainen. Päätä ihasteli monin sanoin.

Ja kyllä minä sainkin kuulla tuosta väärästä sarjasta! Argh!

Tulipa siinä sitten pieniä vihjailuja siitä, että Hakuro olisi hyvä uros astutukseen. Löytyipä jopa yksi hivenen kiinnostunut kasvattajakin :D Nyt sitten olisi suunnitelmissa päästä vähän kokeilemaan, miten Hakuro toimii luolilla. Alustavasti sovimme erään russeliharrastajan kanssa, että ennen vuodenvaihdetta olisi pyrkimys päästä supimetsälle. Minä en sinne luultavastikaan lähde, minä keskityn enemmän näihin agility-hommiin. Mutta jos luolilla löytyy edes vähän oikeanlaista käyttäytymistä, niin morsmaikkuehdokkaita alkaa olla jo enemmän :D


2033215.jpg

Kehässä. Melkein oikeassa asennossa.

2033220.jpg
Ei se ihme ole, että tuomari tämän näköistä koiraa kehuu :D

2033229.jpg
Tästäkö alkaa keräily ;D

On se vaan niin hyvä!