Häihin on enää vajaa 4 kuukautta ja vaikka mitä on vielä tekemättä. Onneksi sentään ne tärkeimmät on hoidettu, eli kirkko, paikka ja pappi on varattu. Pukukin on hyvällä mallilla. Vielä pitäisi ehdottoman tärkeinä hankkia esteettömyystodisukset. Kutsut ovat valmiit postiin, joten jos armas lukijani olet huolissasi puuttuvasta kutsusta, niin kukaan ei ole sellaista vielä saanut =) Kutsut odottavat vain lahjalistaa, ja sitten postiin. Ja kunhan kutsut lähtevät postinkantajan laukkuun niin sitten voinen esitellä niistäkin kuvia :D Voi olla, että lykkään joulukortit samaan kuoreen kutsun kanssa, niin ainakin jokusen euron säästää.

Vielä puuttuu: konvehdit, hääauto ja kuski, sormus (teetetään, pitäisi vaan kiikuttaa kultasepälle jonka kanssa on jo sovittu), kukat, kampauksen päättäminen, korut (tulossa), kengät, häämarssien päättäminen, papin kanssa kaavan läpikyminen (tammikuussa), ja mitähän vielä...

Niin ja tienvarsiopasteet. Niihin on tosin malli jo selvillä ja näitä olisi tarkoitus askarrella porukalla sitten marraskuun lopussa. Vielä ei tiedetä tehdäänkö nämä vanerista, paksusta ja tukevasta pahvista/kartongista, maalataanko vai spreijataanko vai liimataanko ja kontaktoidaanko. Ehdotuksia otetaan vastaan :D

Malli on kuitenkin seuraavanlainen:

Elisalle kiitos kuvasta! Pohja on ihan vain kartonkia, johon kuva on ensin piirretty ja sitten maalattu vesiväreillä. Tällaiset hahmot siis helmikuussa opastavat vieraita juhlapaikkaan. :)