Olen tilannut nyt useamman vuoden Positiivareiden ajatusten aamiaista sähköpostiini ja yksi kesäkuun viesteistä on jäänyt erittäin hyvin pyörimään mieleeni. Ajattelin postata sen myös tänne blogiini, jotta nekin, joille positiivarit ei postia lähetä voisivat tämän saman mainion viestin lukea ja nauttia kesästä hieman pidempään. Itse olen talvi-ihminen, mutta tämä on saanut minutkin suhtautumaan kesään paljon positiivisemmin.

----------------------

TAAS ON AIKA AURINGON

Kesä tulee joka vuosi yhtä yllättäen. Kaikki eivät ehtineet uimarantakuntoon, lomamatka jäi ehkä varaamatta, mökin tai veneen laitto ei valmistunut ajallaan.

Pessimistit laskevat jo, kuinka monta viikkoa on talvirenkaiden vaihtoon. Joillekin tulee niin kiire viettää kesää, etteivät he ehdi nauttia siitä.
Juhannuksesta päivät lyhenevät. Lehdissä vatvotaan lomastressiä. Pouta- ja sadepäivien saldo on terassien puheenaihe.

Jospa havahtuisimme ottamaan oppia lapsilta. Heidän kesänsä on aina pidempi kuin aikuisilla. Pienimmät eivät edes kykene laskemaan syksyn tuloa. Lapset osaavat nauttia auringosta ja lämmöstä murehtimatta niiden katoamista.

Suomalaisen ihmisen mieli tarvitsee aurinkoenergiaa. Kun päätämme pysähtyä nauttimaan kesän mahdollisuuksista, annamme akuillemme tilaisuuden latautua. Auringon lapsilla ei ole koskaan kiire, sillä varjot ovat kesällä lyhyet.

-L.T.

----------------------

Riemullista kesää!

Ps. porkkanapenkki puskee hyvin ainakin vihreää osaa. Toivottavasti sieltä saa vielä tänä kesänä nauttia ihan itse kasvatettuja porkkanoita!